Perusrata
Perusradan säännöt 29.4.2006 lähtien
Perusradan tarkoituksena on antaa tietoa koiran paimennustaipumuksista, -tyylistä ja koulutettavuudesta.. Perusradan suorittaminen ei ole kilpailunomaista. Suorituksen aikana voi ottaa vastaan ohjeita ja rataa voi yrittää samana päivänä kaksi kertaa, sekä myöhemmin uudestaan. Tarkempi perusradan esittely löytyy Minna Erosen kirjoittamasta artikkelista, joka on julkaistu alunperin Paimenpostin numerossa 3/2009.
Haku
Lauma viedään noin 85 metrin päähän. Haussa arvostellaan koiran tekemä kaari lauman taakse, lauman lähestyminen ja kuljetus takaisin ohjaajalle. Oikeaoppinen kaari on päärynän muotoinen. Eli koira lähtee viistosti ohjaajan viereltä ja kaartaa pyöreästi lauman taakse, mielellään niin, etteivät lampaat säikähdä. Lauman takana koira hidastaa vauhtia ja aloittaa varovaisen lähestymisen. Tarkoitus olisi tuoda lauma rauhallisesti suoraa ohjaajan luo hukkaamatta yhtään eläintä.
Kuljetus
Koiran tulee kuljettaa pientä lammaslaumaa ohjaajan perässä rauhallisesti noin 300 metrin matka. Kuljetukseen sisältyy kaksi porttiaukkoa(aukon leveys 4m), joiden läpi kuljetaan. Tässä kohtaa tarkkaillaan koiran työskentelyä takana, tarvittaessa sivuilla ja edessä sekä etäisyyttä katraaseen.
Arvosteltavia osa-alueita ovat kokoamis- ja koossapitokyky, tasapaino, etäisyys laumaan ja lampaan kiinniotto/ nautalaumanhallinta. Tässä osiossa tapahtuu myös ns. vapaa vaistonvarainen kuljetus.
Kiinniotossa arvostellaan koiran kykyä pitää lauma koossa ja ohjaajan lähellä, että ohjaaja voi ottaa haluamansa lampaan laumasta kiinni. Koiran tulisi ilman eri käskyä pitää lauma riittävän lähellä ohjaajaa ja tarvittaessa palauttaa karkaamaan yrittävät lampaat takaisin. Nautakokeessa ei oteta kiinni eläintä vaan laumaa pidetään paikallaan niin, että esim. korvamerkin lukeminen on mahdollista
Häkitys
Häkillä arvostellaan koiran työskentely häkkiin laitettaessa ja sieltä pois otettaessa. Häkissä on 2x2 m kuja ja lisäksi viidestä 2m pitkästä osasta tehty ympyränmallinen peräosa. Koiran tulee ajaa lampaat häkkiin ja jäädä makuulle kujalle. Käskyn saatuaan se vaihtaa paikkaa lauman kanssa ja ajaa lampaat kujaan. Tämän jälkeen portin voi avata ja koira tuo lauman häkistä pois.
Poispäinajo
Poispäinajossa arvioidaan koiran kykyä kuljettaa eläimiä poispäin ohjaajasta. Matka on vähintään 10m.
Yleistä
Tässä kohdassa arvioidaan koira luontaisesta tasapainoa ja tottelevaisuudesta. Tasapainoa arvostellaan siitä, miten koira hakee itse oikean paikan lauman takana tai sivulla tarpeen mukaan.
Arvosteltavia kohtia lomakkeessa ovat työskentelyrytmi eri osa-alueissa, yhteistyökyky ja viettivoimaisuus.
Näiden kohtien lisäksi annetaan sanallinen arvio kokonaisvaikutelmasta ja luonteesta. Samalla tarkastetaan kaikilta purenta ja uroksilta kivekset.
Pdf-muodossa oleva piirros perusradasta.
Perusratojen suorittaminen
Kilpailujen yhteydessä on joskus mahdollista suorittaa perusrataa. Asiasta on sovittava hyvissä ajoin etukäteen kilpailujärjestäjän kanssa. Lisäksi joskus järjestetään erillisiä perusratapäiviä.
Perusratamaksut
Koira ja ohjaaja kuuluvat SPKY:n 10 euroa, jompikumpi kuuluu SPKY:n 20 euroa, kumpikaan ei kuulu SPKY:n 30 euroa.
Perusratatuomarit
Perusrataa arvostelee aina kaksi SPKY:n perusratatuomaria.
Edellinen sivu:Jalostus yleistä
Seuraava sivu:Jalostusurokset BC