Suomen Paimenkoirayhdistys SPKY ry. tiedote 20.3.2020 koskien COVID-19-koronavirustilanteen vaikutuksista yhdistyksen tapahtumiin

Suomen Paimenkoirayhdistys SPKY ry tiedottaa, että COVID-19-koronavirustilanteen aikana yhdistyksen kilpailut ja suuremmat kokoontumistapahtumat on toistaiseksi peruttu. Yhdistys seuraa herkällä korvalla yleisiä kansallisia ohjeita tapahtumajärjestämisen osalta. Jos tilanne muuttuu, SPKY antaa uudet ohjeet.

Yhdistys painottaa, että tämä tilanne ei missään nimessä sulje pois koirien omaehtoista treenaamista turvallisesti ulkona, noudattaen erityistä varovaisuutta ja ohjeistusta lähikontaktien välttämisestä ja muista useamman henkilön kokoontumisen toimintatavoista.

Kursseja ja perusratatilaisuuksia voidaan järjestää, kunhan pysytellään annettujen henkilömäärärajoitusten sisällä ja noudatetaan Suomen hallituksen linjaamia toimintatapoja.
MM2020-kilpailu (World Sheepdog Trial) on peruttu ja muiden kansainvälisten suurkilpailuiden tilanne Euroopassa on vielä auki. Suomessa elokuussa pidettäväksi suunniteltujen NautaPM-kisojen järjestämisestä tiedotetaan kesäkuussa.

Tällaisessa maailmanlaajuisessa poikkeustilanteessa on tärkeää, että yhteisöllisyys vahvistuu ja pidetään huolta toisistamme. Yhdessä ja sovittuja sääntöjä seuraten tämäkin vastoinkäyminen selätetään ja päästään jossain vaiheessa normaaliin elämänmenoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *