Loviisan Pikkumestaruudet hyvän mielen kilpailut

Loviisassa Leena Jussilan järjestämissä alaluokkien pikkumestaruuksissa nähtiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna hienoja ratoja ja tyylikästä eläintenkäsittelyä.

Kisat nousivat arvoiselleen herrasmieslajille sopivalle tasolle. Sekä 1- että 2-luokan kilpailijat olivat kiitettävästi valmistautuneet kilpailuihin, ja radat rullasivat häkellyttävän sujuvasti. Tuomari Katri Piilola ihasteli varsinkin nuorten koirien valmiutta ja osaamistasoa. Heidän ohjaajansa olivat tehneet todella perinpohjaista työtä koiriensa koulutuksessa. Piilolan mielestä oli nautinto seurata hienoja, monet tosiaan varsin nuoria, koiria ohjaajineen. Tunnelma oli todella kannustava ja aurinkoinen niin sään kuin osallistujienkin puolelta.

Kisalampaita. Kuva: Leena Jussila

Syyskuun keli ei aina anna anteeksi, mutta nyt, varsinkin lauantaina, oli paikoittain jopa lämmin ilma. Kilpailijat iloitsivat toistensa onnistumisista ja lohduttivat, jos jollekin sattui jokin haaste eteen. Osallistujia oli molemmissa luokissa mukavasti ja kilpailu oli kova. Eka päivänä saatiin tosi hyviä pisteitä. Toisena päivänä Jussilan huippulampaat jo aiheuttivat hiukan pään vaivaa vai johtuivatko alemmat pisteet nuorten ja kokemattomien koirien väsymistä. Niin tai näin, pikkumestaruudet antoivat iloa niin osallistuville koirakoille kuin järjestäjilleen. Mukava saada uusia nousevia tähtiä Suomen kisataivaalle.

Vuoden 2025 pikkumestaruuksien tulokset

1lk-mestaruuskärki kahden kisapäivän yhteistuloksin:
1. Tanja Vahtera, Farmirekun Warma 159 p
2. Sanna Lehtoaro, Rhum 149 p
3. Eija Huusko, Viivi 145 p
4. Elisa Kotikoski, Timetolearn Rose 144 p
5. Virpi Räisänen, Velmu (Roi) 139 p

Kuva: Heidi Mustonen

2lk-mestaruuskärki kahden kisapäivän yhteistuloksin:
1. Miikku Pietilä, Valmis Kriisi 181 p
2. Tiia Jukonen, Iidu 179 p
3. Miikku Pietilä, Päkäpaimenen Kauhun Tasapaino 176 p
4. Leena Jussila, Hupihukan Winner 163 p
5. Lari Tapola, Wheatwood Sam 156 p

Kuva: Heidi Mustonen

Kisatulokset pisteineen

Onnea menestyneille!! Oli hienoja ratoja ja kaunista eläinten käsittelyä! Erityiskiitos:
Tuomaroinnista Katri Piilola
Pisteiden laskusta Ritva Hilkkola
Varikon sujuvasta toiminnasta Pipsa Vanhala ja Tuula Olli
Kiitos osallistujille iloisesta ilmapiiristä ja kaikesta avusta Paimentiimin puolesta!