Paimennuksen SM 2025 -kilpailut palaavat Rantasalmelle

Paimennuksen SM 2025-kilpailut kilpaillaan pe – su 10. – 12.10.2025, Putkisalossa, Rantasalmella. Kisaisäntinä toimivat rautaisella rutiinilla Putkisalon kartanon Susanna Nuutinen ja Mika Westerstråhle. Putkisalo toimivine talkoolaisineen ja puitteineen järjestää nyt viidettä kertaa kotimaisen paimennuskauden pääkilpailun. Kilpailuun osallistuu 30 kauden aikana itsensä esikarsintakilpailujen kautta valikoitunutta koirakkoa, siis Suomen paimennusparhaimmistoa huippuunsa hiottujen koiriensa kanssa. Perjantaina ja lauantaina karsitaan 15 parasta, jotka etenevät sunnuntain tuplahaku- ja isojakofinaaliin. Tarjolla huippupaimennusta upeassa miljöössä.

Rata ohi. Kuva Karoliina Viinanen

Putkisalon kartano – SM-kisaisäntä ja paljon muuta

Putkisalo on moderni, monipuolinen ja perinteitä kunnioittava maatila. Kartanon yli 400-vuotisen taipaleen varrella on tapahtunut paljon ja vauhti sen kuin kiihtyy. Putkisalo on ennen kaikkea lammastila, joka on tunnettu dorset-rotuisesta jalostus- ja finndorset-risteytyskatraastaan sekä aktiivisesta paimenkoiratoiminnastaan.

Putkisalon kisalampaita muutaman vuoden takaa. Kuva: Maarit Kyöstilä

Putkisalossa panostetaan paljon eläinten lajinmukaiseen käsittelyyn ja eläinten hyvinvointiin. Lampaat tekevät arvokasta työtä mm. läheisissä kulttuuriperintökohteissa, Linnansaaren kansallispuistossa. Tilan maisemanhoitoalueet ja eläinten avulla maisemointi on arvostettu erittäin korkealle kansallisessa maisemainventoinnissa. Tila järjestää aktiivisesti koulutus- ja treenipäiviä sekä omille kasvateilleen että muillekin työkoirille.

Tila toimittaa suurimman osan tuottamastaan lihasta ravintoloille, mikä vaatii paljon työtä, suunnittelua ja luottamusta puolin jos toisin. Kuluttajien suuntaan ovet on rohkeasti avattu maatilan arkeen. Kesäpäivä kartanolla -tapahtuma on jo tunnettu ja tykätty tapahtuma eteläsavolaisessa kesäkalenterissa tarjoten
omia ja ympäristön tuottajien tuotteita sekä kivaa tekemistä ja näkemistä.

Kuva: Maarit Kyöstilä

Putkisalolaiset ovat ennakkoluulottomasti laajentaneet palveluvalikoimaa lähiruuan markkinoinnin lisäksi maatilamatkailuun. Viime vuosina on kesäkaudella aloitettu järjestämään lähiruokaillallisia sekä ympärivuotista maatilamajoitusta. Putkisalo on erittäin rutinoitunut kisajärjestäjä. Tervetuloa kilpailemaan ja seuraamaan SM-kisoja Etelä-Savoon!

Ei koskaan kaukana lampaista tai koirista

Tämän vuoden tuomari englantilainen Anthony Boggy Warmington vierailee Suomessa ensimmäistä
kertaa, mutta on kiertänyt maailmalla tuomaroimassa useita suurempia ja pienempiä paimennuskilpailuja. Warmington on maatilallinen ja lammasammattilainen. Hän kilpailee itse vähemmän, mutta nauttii paimenkoirakilpailujen tuomaroinnista. Lisäksi hänet löytää usein kerintäkilpailujen tuomaristosta tai lammasaitauksilta näyttelyissä. Omien sanojensa mukaan, hän ei koskaan ole kovin kaukana lampaista tai paimenkoirista.

Lisätietoja: Suomen Paimenkoirayhdistys SPKY ry,  www.spky.fi
Vastaava järjestäjä: Susanna Nuutinen, 050-340 5130,  www.putkisalo.fi
Kilpailupaikka (opastus paikan päällä): Putkisalon Kartano, Putkisalontie 172, 58900 Rantasalmi
Ruokailu: Kanttiini, tilamyymälä sovitusti avoinna kisapäivinä.
HUOM: Suosituksena retkituoli ja sateenvarjo mukaan. Kannatamme roskatonta retkeilyä. Koirien jätökset kerättävä roska-astioihin. Löytyy WC.
AIKATAULU (karsintaradan kesto max 15 min (30 starttaajaa), finaaliradan kesto max 30 min (15 starttaajaa):
pe 10.10.2025 ensimmäinen starttaaja klo 8:15, tuomaripuhuttelu klo 8:00. Perjantain lähtölista.
la 11.10.2025 ensimmäinen starttaaja klo 8:15 tuomaripuhuttelu klo 8:00. Lauantain lähtölista.
su 12.10.2025 ensimmäinen starttaaja klo 8:15 tuomaripuhuttelu klo 8:00