Belgiassa EM-kilpailut ovat paraikaa käynnissä. Kolme karsintapäivää on kilpailtu tavoitteena pääsy sunnuntaina kilpailtavaan 18 koirakon finaaliin. Osallistujia on 19 eri maasta ja yhteensä 114 ohjaajaa koirineen.
Olosuhteet Lommelin tapahtuma-areenalla ovat osoittautuneet varsin haastaviksi. Ensimmäisen päivän helteiden jälkeen sää on asettunut hiukan koleaksi, mutta erittäin tuuliseksi. Kilpailukentän viereinen tuulienergiapuisto aiheuttaa melkoista melua, ja kuuluvuus on erittäin huono jo voimakkaan tuulenkin takia. Omanarvonsa tuntevat Kempen moor rotuiset lampaat haastavat koiria ja ohjaajia. Ne ovat hyvin laumaantuvia, erittäin hyväkuntoisia ja saapuneet kilpailuun maisemointitehtävistä laajoilta laidunalueilta.

Pistetaso on kokonaisuudessaan jäänyt näissä kilpailuissa melko matalaksi, mutta tärkeintähän on saada erot kilpailijoiden välille, jotta parhaat löytyvät sunnuntain finaaliin ratkaisemaan Manner-Euroopan paimennusherruus. Etukäteen huipulle veikatut maat, kuten Norja ja Ruotsi yllättäen ovat osittain taipuneet Belgian vaativissa oloissa. Suomen 8-koirainen joukkue on ilahduttavasti kyennyt vastaamaan kilpailun vaateisiin. Suomesta finaaliin pääsi jopa kolme koirakkoa: Michaela Wikberg ja Erik, Jonna Paasila ja Sky sekä Anja Maria Lehtiö ja Bronallt Rohan. Tämä on selkeä nousu Suomen EM-kilpailumenestyksessä – kolme suomalaista finaalissa ja näin haastavissa olosuhteissa. Tämän kertaisessa joukkueessa on muutaman konkarikoiran lisäksi tuoreita maajoukkueosallistujia. Nuoria koiria on päässyt joukkueeseen useampi. Se lupaa hyvää Suomen joukkueelle jatkossakin.
Sunnuntain finaalin pääsee kultakin karsintapäivältä päivän 6 parasta koirakkoa eli yhteensä 18 koiraa. Saksa ja Suomi saivat molemmat finaaliin kolme koirakkoa, Italia, Espanja ja Belgia kaksi ja Norja, Alankomaat, Ruotsi, Itävalta, Tanska ja Ranska yhden. Finaalirata on vaikeutettu kansainvälien tason tuplahaku – isojako rata, jossa kullakin kilpailijalla on 20 lammasta.
Torstai 27.8 2026 – finaaliin pääsijät
-
Hendrik Kienker / Todd, Saksa 192p
-
Michaela Wikberg / Erik, Suomi 182p
-
Luca Fini / Jacobsdale Ben, Italia 167p
-
Kevin Willems / Nora, Belgia 161p
-
Serge van der Zweep / Cap, Alankomaat 160p
-
Stephan Lamm / Nell, Saksa 159p
Perjantai 28.8.2026 – finaalin pääsijät
-
Samuele Manzi / Beatrice, Italia 186p
-
Jo Agnar Hansen / Åkersborg Kniva, Norja 177p
-
Anette Melhede / N’Trim, Tanska 172p
-
Sergio Gutiérrez Casado / Nura, Espanja 165p
-
Hendrik Kienker / Star, Saksa 163p
-
Jonna Paasila / Sky, Suomi 152p
Lauantai 29.8.2026 – finaaliin pääsijät
-
Nicolas Annaloro / Casselveld Tobi, Ranska 192p
-
Óscar Murguía Ruiz de Olano / Murguia Ketzal, Espanja 185p
-
Jenny Klingborg / Little Zen, Ruotsi 183p
-
Anja Maria Lehtiö / Bronallt Rohan, Suomi 170p
-
Kevin Willems / Clio, Belgia 151p
-
Mirka Waldmann / Joker, Itävalta 145p
MENESTYSTÄ KAIKILLE JA VARSINKIN SUOMEN KOLMIKOLLE HUOMISEEN SUNNUNTAIN EM-FINAALIIN!