Suomelle huippumenestys lammaspaimennuksen EM-kilpailuissa Belgiassa

Suomelle huippumenestys lammaspaimennuksen EM-kilpailuissa Belgiassa

Paimennuksen EM-kilpailut Belgiassa saatiin neljän kilpailupäivän urakkana päätökseen sunnuntaina 30.8.2026. 18 koirakon finaaliin ylsi peräti kolme suomalaista, mikä on huippusaavutus 19 eri Euroopan maasta tulleiden 114 koirakon joukosta.

Suomen 8 koirainen maajoukkue taisteli upeasti tiensä onnistujamaiden joukkoon tehden kaikkensa erittäin vaativalla kilpailuradalla ja haastavissa olosuhteissa. Kilpailupaikkana toiminut KristalParkin tapahtuma-areena Lommelissa sijaitsi tuulienergiapuiston vieressä, mistä aiheutui melkoista melua, kun kuuluvuus oli erittäin huono jo voimakkaan tuulenkin takia. Omanarvonsa tuntevat Kempen moor rotuiset lampaat haastoivat koiria ja ohjaajia. Ne ovat hyvin laumaantuvia, erittäin hyväkuntoisia ja saapuneet kilpailuun maisemointitehtävistä laajoilta laidunalueilta.

Suomalaiset menestyivät erinomaisesti

Finaaliin yltäneet Michaela Wikberg ja Erik Korsnäsistä, Jonna Paasila ja Sky Vantaalta sekä Anja Maria Lehtiö ja Bronallt Rohan Liedosta saivat kaikki vaikeutetulla ja kansainvälisen tason finaaliradalla hyväksytyt suoritukset. Anja Maria Lehtiö ylsi Rohanilla kilpailun 4. sijalle häviten vain yhdellä pisteellä pronssin. Michaela Wikberg Erikin kanssa nousi 11. sijalle ja Jonna Paasila Skylla 15. sijalle. Joukkueen tämän hetkinen vire lupaa hyvää parin viikon päästä Skotlannissa kilpailtaville paimennuksen MM-kisoille, jonne maajoukkue seuraavaksi tähtää.

EM-voittajaksi kruunattiin hollantilainen kestomenestyjä Serge van der Zweep koiransa Cap kanssa. Hopealle ylsi ranskalainen Nicolas Annaloro ja Casselveld Tobi. Saksalainen Hendrik Kienker jo 10-vuotiaalla huippukisakoirallaan Star pokkasi pronssia.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui 19 maan joukossa viidenneksi. Kelpo suoritus joukkueelta.

Lisätietoja:

https://www.csc-2026-belgium.be/