Hallitus on päättänyt aiemmin, että ”Järjestämässään / tuomaroimassaan kilpailukokonaisuudessa järjestäjälle / tuomarille varataan yhtä monta paikkaa, kuin kilpailijalla on mahdollisuus osallistua yhteensä ko. kilpailukokonaisuudessa, kuitenkin enintään 2 koiraa/luokka/ohjaaja.”
Alle on koottu selvennyksiä asiaa koskien:
- Etu ei koske muita talkoolaisia ja etusija järjestäjällä ja tuomarilla on niihin kilpailukokonaisuuksiin, joissa toimii järjestäjänä / tuomarina.
- Järjestäjää ja tuomaria koskee sama 24h sääntö paikkojen saannin suhteen kuin muita kilpailijoita. Ensiksi saa yhden paikan ja sitten, jos 24h päästä paikan varauksen alkamisesta on vielä tilaa, saa toisen paikan. Toisella kierroksella etusijalla on järjestäjä ja sen jälkeen tuomari. Sen jälkeen muut kilpailijat paikan varaamisjärjestyksessä.
- Kisajärjestäjä on lähtökohtaisesti yksittäinen henkilö, joka ilmoittaa kilpailun. Mikäli järjestäjiä on useampia, he jakavat järjestäjälle varatut paikat niistä keskenään sopien ja informoivat siitä kilpailuvastaavalle.
- Esimerkkejä:
A) kaksi saman luokan lähtöä samana päivänä, tuomari saa paikat yllä mainitun ohjeen mukaan.
B) tuomari arvostelee 1- ja 2-luokan kilpailut, saa paikan toisen tuomarin tuomaroimaan 3-luokan kilpailuun samana päivänä yllä mainitun ohjeen mukaan tai toisin päin.
C) mikäli kilpailun ilmoittautumista on rajattu ensisijaisesti yhteen koiraan / ohjaaja, niin järjestäjä saa yhden paikan ja, kun toinen kierros alkaa, on hän etusijalla saamaan toisen paikan, jonka jälkeen loput vapaat paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
D) kilpailukokonaisuus, jossa kilpailut on ilmoitettu yhdellä ilmoittautumislomakkeella, voi tuomari saada yllä mainitun ohjeen mukaisesti saman määrän paikkoja kuin on mahdollista muille kisaajille.
E) kisaviikonloppu=kilpailukokonaisuus eli tuomari tuomitsee toisena päivänä ja saa paikat toisen päivän kilpailuun yllä mainitun ohjeen mukaisesti. Tässä huomioitavaa, jos kisa on rajoitettu yhteen koiraan / luokka, on muilla kisaajilla viikonlopun aikana mahdollisuus kahteen starttiin, on tällöin tuomari oikeutettu kahteen paikkaan kisapäivänään = yhtä monta starttia kuin muillakin kisaajilla on mahdollista saada.
F) Mikäli kilpailukokonaisuus käsittää vain yhden kisapäivän, jossa ei ole jaettuja lähtöjä, niin tuomari ei tällöin saa kisapaikkaa lainkaan. Järjestäjä saa yhtä monta starttia kuin muillakin kisaajilla on mahdollista saada.